Lahden Urheiluautoilijat ry
|
Perustettu |
12.3.1963 |
Lahden Urheiluautoilijat 2009
Lahden Urheiluautoilijat on alueensa vanhin autourheiluseura, sen perustamisesta on kulunut jo 45 vuotta, syntysanat seuralla luettiin 12.3.1963. Seurassa on jäseniä noin 230. Kilpailulisenssejä on vuosittain noin 80 kappaletta. Seuran nimissä voi harrastaa kaikkia autourheilulajeja; rallia, rallisprinttiä, jokamiesluokkaa, pienoisautoilua, rata-autoilua, autosuunnistusta jne.
Kilpailut
Lahden UA:n järjestämän rallin nimi on perinteisesti Salpausselkä-ralli, nimen juuret juontavat 60-luvun alusta, historian kirjoista on löytynyt jo 1961 Salpausselkä-ralli (järjestäjänä Autoklubi). Perinteistä on lipsuttu vain 80-luvun alussa jolloin kaupallisuus voitti perinteet ja rallin nimi oli Bravo-ralli. Salpausselkä-rallin nimi palautui takaisin kuitenkin hyvin pian ja on pysynyt nykypäivään asti. Lähes yhtä perinteiseksi on käynyt Lahti Rallisprint, joka ajetaan seuraavan kerran 11.9.2010. Omien kilpailujen lisäksi seura avustaa naapuriseuroja erikoiskokeiden hoidoissa heidän ralleissa ja muissa tehtävissä eri lajin kisoissa.
Historiaa
Ajatus oman Urheiluautoilijain alayhdistyksen perustamisesta Lahteen oli 1960-luvun alkuvuosina ollut pitkän aikaa muutaman autourheiluun innostuneen henkilön mielessä. Siitä keskusteltiin aina, kun tavattiin autokorjaamolla taikka kadulla. Aiheesta riitti juttua aina loputtomasti. Edustivathan paikkakunnan omat pojat Jarkko Frisk ja Sulo Jalvanti kilpailuissa Helsingin Urheiluautoilijoita.
Jarkko Frisk, Sulo Jalvanti, Jarmo Kölli, Juhani Meritähti ja Pentti Saarti saivat
aikaan alustavan kokouksen helmikuun 27. päivänä 1963 Lahden Seurahuoneelle, minne
saapui pieni seurue keskustelemaan Urheiluautoilijat-alajaoston perustamisesta Lahteen.
Tilaisuudessa olivat läsnä: Paul Drömberg, Jarkko Frisk, Sulo Jalvanti, Viljo Kopra, Jarmo Kölli,
Juhani Meritähti, Harry Ottela, Väinö Saario, Pentti Saarti ja Pentti Suhonen.
Kokouksessa keskusteltiin autourheilusta ja autourheiluyhdistyksen tarpeellisuudesta
Lahteen. Samalla valittiin perustavaa kokousta kutsumaan toimikunta, johon kuuluivat:
Jarkko Frisk, Sulo Jalvanti ja Juhani Meritähti.
